på svenska •  

Pienennä kirjasinkokoa Suurenna kirjasinkokoa
   HAKU
   
   Hakuohjeet

 
[ Etusivu: Kokemuksia maailmalta | Aarresaari Islanti ]
 

Aarresaari Islanti

 

Vapaaehtoisena päiväkodissa

>> Takaisin

Mikään, ei mikään olisi saanut minua niin lähelle jo kauan haaveissani ollutta maata kuin Pohjois-Islannissa pienessä kalastajakylässä, rakastavassa perheessä asuminen ja päivien viettäminen lastenkodissa hyörien. Satumainen luonto saa aina onnelliseksi: vuoret, jäätiköt, meri, valaat ja delfiinit, geysirit, vesiputoukset, laavakentät ja tulivuoret.

Pienet lapset aitoudellaan ja kysymyksillään opettavat kieltä ja kulttuuria, mutta eniten varmasti omasta itsestäni. Yhä enemmän pidän aikuisten maailmaa hullunkurisena ja monimutkaisena, kun katson lasten rehellistä leikkiä.

Islannin kulttuuri on selvästi pohjoismainen, vaikka yllätyksekseni löysinkin maastani useita amerikkalaisia ajatuksia. Kesti hetkisen, ennen kuin tajusin, että niinhän siinä olin, Amerikan ja Euroopan välissä. Iloiset Islannin ihmiset, taiteelliset ja tarmokkaat, ovat vain yksi syy jäädä kaipaamaan vapaaehtoisvuottani.

Lasten päiväkoti sai minussa uusien ideoiden tulvan aikaan paperien ja tekstien, värikynien ja maalien parissa. Toivon, että olemiseni täällä jättäisi minuun ikuisiksi ajoiksi sen spontaaniuden, joka lapsista heijastuu.

Kieleen olen ihastunut, sen sanasointiin kuin keijujen puheeseen. Mikään ei kuulosta lystimmältä kuin englanti islantilaisittain ärrää päristäen. Kaksi mieleisintä ajanviettotapaani ovat olleet maisemien katselu ja ihmisten kuuntelu, kuumia altaita unohtamatta. Mielestäni aikani saarivaltiossa on ollut paras mahdollinen ja mieluusti ottaisin sen alusta loppuun uudestaankin, ehkä jopa repeat-toiminnolla.

Anna Laitinen

>> Takaisin

[Lisätty 2.8.2004 | TR]