Käsi- ja taideteollisuusalan opiskelija Henna-Riikka Soininen Kouvolan seudun ammattiopistosta suoritti kolmen viikon työssäoppimisjakson Saksassa.
Ensimmäiset päivät asuimme Hürthissä nuorisohostellissa ja kävimme kävellen koulussa. Osallistuimme piirustustunnille ja teimme pleksistä valokuvakehykset.

Vaihtokoulumme, Goldenberg Berufskollege |
Viikon asuin Bergheimissa Oliver Oppenheimin luona, ja pari päivää päälle viikon Frechenissä Jennifer Buschin perheessä. Perheen vaihtoni johtui siitä että toinen työpaikkani oli Bergheimissa ja toinen Kölnissä, ja Frechen on lähempänä Kölniä kuin Bergheim.
Ensimmäinen työpaikkani oli suuri huonekaluliike Möbel Hausmann, Bergheimissa. Ensimmäisenä työpäivänäni tutustuin myymälään, askartelin linnuille kaksi koristeellista ruokintapuuta, leikkasin pöytäliinoja ja kiinnitin niitä paikoilleen, sekä järjestelin koristekirjoja värien mukaan.

Möbel Hausmann |
Torstaina pääsin uudistamaan esittelykeittiötä, eli revimme vanhat seinälaatat ja tapetit pois ja tapetoimme seinät uudella tapetilla. Viimeisenä päivänäni koristelimme kaksi keittiötä ja tapetoimme taas, sekä tiskasimme.
Sain työohjeet pelkästään saksaksi, mutta minulla oli koko ajan työparina saksalainen työntekijä. Mitä en ohjeista ymmärtänyt, kysyin häneltä tai katselin mitä hän tekee ja tein samoin.