Arkangel opetti opettamaan

Laura toimi syyslukukauden 2005 Suomen kielen ja kulttuurin opetusharjoittelijana Pomorin valtionyliopistossa Arkangelissa.

Valmistuin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi marraskuussa 2004. Pidempiaikaista työpaikkaa ei pääkaupunkiseudulta kuitenkaan löytynyt, eikä sijaisen elämä tuntunut mielekkäältä, joten päätin ryhtyä toteuttamaan pitkäaikaista haavettani. Haluan oppia tuntemaan Venäjää, sen kieltä ja kulttuuria paremmin.

Suuntana Venäjä

Menin mukaan Suomi-Venäjä-Seuran toimintaan ja työväenopiston venäjän kielen kurssille preppaamaan ruostunutta kielitaitoani. CIMOon laitoin harjoittelupaikkahakemuksen, jossa toivoin pääseväni jonnekin Venäjälle opettamaan suomea tai järjestelemään kulttuuriyhteistyötä. Pääsin syyslukukaudeksi 2005 Suomen kielen ja kulttuurin opetusharjoittelijaksi Pomorin valtionyliopistoon Arkangeliin.

Saavuin Arkangeliin elokuun lopussa. Sitä edeltävät kuukaudet tutustuin erilaisiin oppimateriaaleihin ja luin kaikkea mahdollista Venäjään liittyvää. Tein muistiinpanoja, ja yritin kuvitella, mitä voisin työssäni tarvita. Suomen kielen ja kulttuurin lehtori Arkangelista auttoi valmistautumisessa kertomalla sähköpostitse kaupungista ja opetuskäytännöistä.

Opettajan rooli Venäjällä

Työ alkoi syyskuun alussa. Opetin yhteensä kymmenen tuntia viikossa kolmelle eri ryhmälle. Oppitunnit oli jaoteltu paroiksi (para on kaksi kertaa 45min), ja näitä paroja on yleensä kaksi peräkkäin. Opetuksen apukielenä käytin enimmäkseen englantia, mutta myös venäjää kieliopin perustermejä ja sanastoa opettaessani. Näin opin itse suuren määrän uusia venäjänkielisiä sanoja.

Opiskelijoiden suhde opettajaan on Venäjällä etäisempi kuin Suomessa. Venäjällä opettaja on auktoriteetti, joka ei tee virheitä ja jota ei kyseenalaisteta. Kesti siis aikansa ennen kuin opiskelijat uskalsivat korjata, jos kirjoitin väärin taululle tai äänsin jonkin venäjänkielisen sanan hassusti. Venäjällä opettaminen tuntuu perustuvan opettajan mielivaltaan, ulkoa oppimiseen ja täydellisyyteen pyrkimiseen. Opiskelijat eivät välttämättä saa valita, mitä kieltä opiskelevat, joten motivaatio saattaa olla hukassa. Lunttaaminenkin on tavallista, ja opiskelijat pelkäävät tehdä virheitä. Uskon että pystyin opettamaan suomen kielen ja kulttuurin lisäksi erilaista oppimisfilosofiaa: virheistä oppii, kysyminen on sallittua, eikä opettaja ole opiskelijan pahin vihollinen. Opettajana sain lisää rohkeutta ja varmuutta sekä uutta näkökulmaa äidinkieleeni.

Elämää koulun ulkopuolella

Suomen kielen ja kulttuurin lehtori auttoi minua niin työhön kuin arkeenkin liittyvissä asioissa. Ilman häntä sopeutuminen olisi saattanut olla vaikeaa. Ystävystyin myös ruotsin, saksan ja englannin lehtoreiden kanssa. Vapaa-ajallani luin, tutkin kaupunkia, kävin elokuvissa ja muutaman kerran teatterissa ja konsertissa. Kaupungista olen kirjoittanut enemmän Venäjän omatoimimatkailijoiden Internet-sivuille: www.venajaseura.com/sputnik .

Ennen Arkangeliin lähtöäni en ollut koskaan käynyt Venäjällä. Minua oli kehotettu varautumaan kulttuurishokkiin, mutten tunne kokeneeni sellaista. Pieniä järkytyksiä koin tietenkin lähes päivittäin. Usein en ymmärtänyt yliopiston byrokratiasta tai venäläisistä postikäytännöistä paljoakaan, mutta aina selvisin. Opin hieman lisää kärsivällisyyttä ja luottamusta siihen, että kaikista epätodellisilta vaikuttavista mutkista ja viivytyksistä huolimatta asiat useimmiten järjestyvät parhain päin.

Venäjää tuntemattomille ihmisille on vaikeaa selittää, miksi olen kiinnostunut Venäjästä ja kaipaan sinne takaisin. ”Eikö elämä ole siellä vaikeaa? Eikö elämä ole turvatonta? Eikö kieli ole käsittämätöntä?” – Tällaisia kysymyksiä minulle on esitetty, ja kaikkiin voin vastata kyllä. Arkirutiinit saattoivat muodostua yllättävän vaikeiksi, näin köyhyyttä ja väkivaltaakin, ja kompastelin etenkin venäjän ässiin. Voin kuitenkin myös kertoa tapaamistani sydämellisistä ja auttavaisista ihmisistä sekä jokapäiväisistä onnistumisen elämyksistä. Tunteita on vaikea kirjoittaa sanoiksi ja ymmärtää toisten matkaraporteista lukemalla. Miten osaisin kuvata tunnelmiani, kun onnistuin ensimmäisen kerran ostamaan oikean määrän oikeanlaisia postimerkkejä tai kun minua luultiin venäläiseksi? Tai kun opiskelija alkaa ymmärtää sijamuotoja ja vastaa sujuvasti suullisessa tentissä? Entä miltä Vienanjoen ranta näyttää kirkkaana syyspäivänä ja Lenin-patsas lumipyryssä? Ei tällaisia elämyksiä voi järjellä selittää, vaan ne pitää itse kokea.

Aika Arkangelissa kirkasti tulevaisuudensuunnitelmiani. Pikkukaupunki Suomen itärajalla tai pohjoisessa saa vielä odottaa tätä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa: ennen sen unelman toteuttamista haluan nähdä, mitä maailmalla on tarjottavanaan minulle ja mitä minulla maailmalle.

Laura Tikkanen

[Lisätty 10.1.2006 | MN]