på svenska •  

Pienennä kirjasinkokoa Suurenna kirjasinkokoa
   HAKU
   
   Hakuohjeet

 
[ Etusivu: Kokemuksia maailmalta | Museoharjoittelu Argentiinalaisittain ]
 

Museoharjoittelu Argentiinalaisittain

 
Nilla lähti harjoittelijaksi Argentiinaan ja sai kokemuksia sekä työstä että argentiinalaisesta vieraanvaraisuudesta.

Vietin loppuvuoden 2004 Argentiinassa harjoittelijana Cordoban provinssin historiallisessa museossa. Olen ollut ulkomaanharjoittelussa ennenkin ja tiesin ettei kaikkia odotuksia kannata ladata ammatilliseen kehitykseen. Ensimmäisten viikkojen aikana kukaan ei tiennyt mitä tehdä minun kanssani, ja vietin aikaani siivoojien kanssa teetä juoden. Pikkuhiljaa minulle alkoi löytyä tehtäviä, ja kun olin tullut tutuksi työympäristön kanssa, aloin myös itse kehittää työtehtäviä itselleni.

Harjoittelu oli myönteinen kokemus

Mielestäni tärkeintä ulkomaanharjoittelussa ei ole työkokemuksen saaminen vaan ulkomaankokemus kokonaisuutena. Toki sain arvokasta työkokemusta ja hienon työtodistuksen, mutta, esimerkiksi en saanut kontakteja, joista olisi hyötyä tulevaisuuden työelämässä. Lisäksi työtehtävät olivat melko yksinkertaisia. Se mitä kuitenkin opin työelämästä Argentiinan julkisella sektorilla, oli jotakin mitä ei kirjoista lukemalla opi. Ulkomaanharjoittelussa pääsee sisälle paikalliseen elämään, joka aamu oli noustava töihin.

Argentiinalaista vieraanvaraisuutta

Cordobassa asuin aivan keskustan tuntumassa 14 argentiinalaisen opiskelijatytön kanssa. Jokaisessa makuhuoneessa asui 2 – 4 ihmistä. Tällaisissa oloissa sain itselleni 14 uutta ystävää hyvin nopeasti. Useina viikonloppuina matkustin jonkun tytön vanhempien luokse, milloin pieneen köyhään kylään, milloin pohjoisen vuoristoalueelle. Huolimatta siitä, että elinolot olivat hyvin erilaiset kuin se mihin on Suomessa tottunut, tai ehkä juuri siksi, minut otettiin aina avosylin vastaan. Missään muualla en ole tutustunut niin avoimiin, vieraanvaraisiin ja ystävällisiin ihmisiin kuin Argentiinassa.

Etelä-Amerikan kutsu

Harjoitteluni loputtua siskoni matkusti Argentiinaan ja hänen kanssaan matkustelimme kuukauden Argentiinassa, Chilessä, Boliviassa ja Uruguayssa. Siskoni rakastui Etelä-Amerikkaan ja heti palattuaan Suomeen hän haki CIMOlta harjoittelupaikkaa Chilestä, ja sai sen! Hän on nyt palannut jouluksi kotiin Suomeen ja on ollut haltioissaan kokemuksistaan.

Itse koen oppineeni harjoitteluaikanani nöyryyttä ja avoimuutta, ja niillä eväin sain ajastani Argentiinassa irti enemmän kuin koskaan osasin odottaa.

Nilla Möller

[Lisätty: 15.2.2005 | MN]