 |
Minä olen Mari, 21 vuotias tyttö Seinäjoelta. Viime keväänä kuulin vapaaehtoistyön (EVS) mahdollisuusesta ja syyskuussa istuin jännityksellä menossa kohti Saksaa.
Niin alkoi matkani kohti Frankfurtia. Itse halusin kokea jotain uutta, tehdä jotain auttaakseni muita, sekä hankkia uusia kokemuksia ja ystävyyssuhteita. Tietysti työkokemus vieraassa maassa ja uusi kielikin houkuttelivat.
Tärkeintä on omata avoin mieli ja vähän taisteluhenkeä, luovuttaa ei helpolla kannata. Ensimmäisen kerran kun menin pesulaan pesämään vaatteita otin sanakirjan mukaan ja puolituntia käänsin ohjeita ja sitten ymmärsin kuinka kone toimii. Samoin muutaman kerran kaupasta olen ostanut ananasta ja tonnikalaa että saan salaattia, kämpille päästyäni olen huomannut, että purkinavaaja olisi nyt todella kova sana mutta eihän mulla sellasta ole. Nykyään olen onnellinen purkinavaajan omistaja.
Tähän astisen perusteella voin suositella EVS-jaksoa kaikille. Itselleni tämä aika on antanut jo nyt paljon, ja olen oppinut paljon uutta sekä itsestäni että muista kulttuureista. Olen kerinnyt käydä neljässä itselleni uudessa maassa, Saksa mukaan laskettuna ja saanut paljon kavereita ympäri maailmaa. Töissä on välillä hiljaista ja välillä tuntuu olevan liikaakin töitä mutta on hieno tunne kun voin auttaa jotain muita. Oma työni täällä on organisoida seminaareja ja osallistua seminaareihin. En olisi ikinä uskonut kuinka paljon työtä yhden päivän seminaari vaatii.
Ei kannata pelätä kielitaidon puolesta. Itse olen ollut nyt neljä kuukautta Saksassa ja kun tulin en osannut sanaakaan saksaa. Enkustakin kirjotuksissa kirjoitin A:n ja moni minulta kysyikin kuinka sun kielitaidoilla pärjää. Olen todennut ettei ole väliä osaatko puhua hienosti kaiken kieliopin oikein vaan jos uskallat puhua niin pärjäät varmasti. Tottakai ennen lähtöä kannattaa opetella perusteita, itse osasin sanoa nimeni ja mistä olen niin sillä ei pitkälle päästy, mutta englannilla pärjäsin hyvin, onneksi. Nyt olen käynyt kielikursseilla ja tuntuukin että kaikki asiat ovat nyt paljon helpompia.
Nyt on sinun aikasi mennä ja kokea jotain uutta. Lähde tekemään vapaaehtoistyötä ja keräämään uusia kokemuksia, katso mitä elämällä on sinulle annettavaa!
Mari
[Lisätty 20.12.2006 | MN]
|
| |
|
|
|